Kirjallisuusblogi

”Todellisuus on Peliä, kuten joku joskus sanoi. – – Nyt on vittu aika tuoda todellisuus mukaan Peliin!”

Kirjassa on mielestäni kolme keskeistä juonenkäännettä.

Ensimmäinen juonenkäänne on, kun HP saa kutsun Peliin, joka tapahtuu Märstan lähijunassa. Ensin HP luulee juttua kaverin jekuksi, kunnes tajuaa ettei se ole huijausta.

Toinen käännekohta on se, kun HP joutuu ulos Pelistä, rikottuaan sääntöä numero yksi. Kun hän jää poliisille kiinni tehdessään tehtävää Rebecca suostuttelee hänet kertomaan totuuden.

Viimeinen käännekohta on kirjan lopussa. HP on juuri kutsuttu takaisin Peliin ja hänellä on edessään viimeinen tehtävä. Palkintona odottaa 25 000 pistettä ja mainetta ja kunniaa. Kun Peli kuitenkin rikkoo heidän sopimustaan, HP päättää näyttää Pelinjohtajalle missä hänen rajansa menee. Ja sen rajan ylittäminen aiheuttaa Pelille suuren takaiskun.

Kirjassa on kaikkitietävä kertoja. Tarinaa kerrotaan välillä HP:n ja välillä Rebeccan näkökulmasta. Kertojaratkaisu saattaa sekoittaa lukijaa, vaikka mielestäni näkökulman vaihto on selvästi merkitty.

Näkökulman vaihto tapahtuu usein silloin kun henkilö joutuu jännittävään paikkaan, tai kun molemmat ovat samassa paikassa tai heidän paikkansa ja tilanteensa alkavat nivoutua jollain lailla yhteen. Sillä saadaan lukijan mielenkiinto pysymään yllä. Aina ei selitetä mitä toiselle on tapahtunut, jos se on tullut esille toisen näkökulmasta.

Katsontakannan vaihto tuo myös täydennystä ja uusia ajatuksia tekstiin, joten se on mielestäni hyvä ratkaisu. Henrikistä ja Rebeccasta tulee myös esiin uusia puolia, kun he muistelevat yhteistä menneisyyttä, jolloin heidän tekojaan alkaa ymmärtää paremmin.

Kirjan nimeksi laitettu Peli on mielestäni täydellinen ratkaisu. Se on sopivan ytimekäs, ja salaperäinen. Se herättää lukijan kiinnostuksen jo olemalla yksi, arkinen sana. Kirjan sisällön kannalta se on myös oleellisin asia.

Henrikin elämä muuttuu lopullisesti hänen osallistuttuaan Peliin. Peli vaikuttaa myös Rebeccan elämään.

HP tapaa yhden Peliä konkreettisesti tehneen ihmisen, Ermanin, joka väittää, että Peli on kaikkialla. Kun Henrik ryhtyy selvittämään asiaa, alkaa näyttää, että niin on. Erman sanoo, että Peli teetättää sen pelaajilla mitä vain kunhan palveluksesta maksaa tarpeeksi. Niinpä kaikki tapaturmat ja onnettomuudet saattavat olla Pelin syytä 11/9, prinsessa Dianan kuolema, …

Sanalla peli viitataan kirjassa myös siihen, kuinka kaikki on peliä. En tarkoita sellaista Peliä mitä HP pelaa. Tarkoitan että esim. ihmissuhteet ovat peliä: toinen tekee siirron johon toinen vastaa.

Opin, jos se nyt tässä tapauksessa on oikea sana, kirjaa lukiessa kuinka maailma ja ihmisten elämä pyörivät rahan ja huomion ympärillä. Tajusin kuinka motiivit tekemisillemme löytyvät lähestulkoon aina jommastakummasta.

Kirjassa HP ryhtyy aluksi Peliin, koska hän luulee sitä kaverin vitsiksi. Kun hän tajuaa, ettei se ole vitsi, motivaatioksi ryhtyy raha. Loppujen lopuksi motivaatio on kuitenkin huomio ja hyväksyntä muilta ihmisiltä.

Raha on nykymaailmassa keskeisin asia. Sillä saadaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Muiden ihmisten antama hyväksyntä muovaa jokaisen ihmisen persoonaa jatkuvasti. Molemmat ovat siis tarpeellisia, mutta kirja kyseenalaistaa mitä kaikkea teemme niiden eteen.

Tajusin että jotkut ihmiset tekevät niiden edestä paljon enemmän kuin toiset. Jokaisella on kuitenkin omat rajansa.

HP käyttäytyy hyvin impulsiivisesti. Hän kokee olevansa huono-onninen tai jollain lailla yhteiskunnan hylkäämä, joten hän on valmis ottamaan muilta mitä haluaa antamatta mitään takaisin. Hän toimii välillä aivan eri lailla, kun mitä on toisille sanonut. Hänen puhetyylinsä on hyvin värikäs. HP kiroilee paljon ja tunnekuohun vallassa saattaa sanoa mitä vain. Valehtelua hän ei kaihda. Kuitenkin hän auttaa siskoaan, isoissa ja vakavissakin tilanteissa, vaikkei hän aina sitä ääneen pyydäkään.

Pystyn kuvittelemaan HP:n tilanteen hyvin, joten ymmärrän hänen käytöksensä ja puhetyylinsä. En kuitenkaan itse juurikaan valehtele. Kirosanat ovat mielestäni hyväksyttäviä, mutta ei joka ikisessä lauseessa. Tunnekuohut ja impulsiivisuus ovat tuttuja minulle, vaikka se ei välttämättä ulospäin näy.

Kirjan päähenkilö on Henrik ”HP” Pettersson. Hän arvostaa vain yhtä henkilöä, joka on hänen isosiskonsa Rebecca.

Hän on hyvin huomionkipeä ja hänellä on rahan tarve, jonka takia hän hyppääkin ilman epäilyjä Peliin. Hänellä on mielipiteensä jokaiseen henkilöön, jonka hän tapaa. Eikä hän pidä auktoriteeteistä.

Kun Pelin kanssa tulee ongelmia, päätyy hän näyttämään Pelille mitä hän on mieltä Pelistä. Loppujen lopuksi HP:stä jää kuva että hänellä on vahvat mielipiteet ja hän myös toimii omien arvojensa ohjaamana, vaikka hän toimii paljon piittaamatta arvoista tai rajoista.

Vahvoin mielipide hänellä on omia edesmenneitä vanhempiaan kohtaan. Hän ei pidä isästään ja äidistä hänellä tulee mieleen vain juoppo.